Suomen pilvenpiirtäjävisio

Lyhyesti

Suomessa ei ole pilvenpiirtäjiä, vaikka sellaiset sopisivat tänne erinomaisesti. Tälle sivustolle on koottu tietoa pilvenpiirtäjistä, perusteluja niiden puolesta sekä tietoa tämänhetkisistä tornitaloprojekteista Suomessa. Mukana on myös osittain huumorimielessä tehtyjä visioita pääkaupunkiseudun kehityksestä.

Erityisesti Suomessa pilvenpiirtäjillä tuntuu olevan paljon vastustajia, joiden yleisimpiin argumentteihin on otettu sivullamme kantaa. Myös kannattajia on runsaasti, mutta valitettavasti heidän haaveensa murskataan lähes järjestelmällisesti yksi toisensa jälkeen. Tähän on osittain syynä Suomessa vallitseva valitusoikeus, jolla yksikin vastustaja saattaa panna rakennushankkeen jäihin pitkäksi aikaa tai jopa estää sen kokonaan. Suomalaiset tuntuvat pelkäävän muutosta ja haluavat säilyttää kaiken ennallaan. Kaupunkien luonnollista kehitystä häiritään tehokkaasti ja tulevaisuuden kannalta tämä ei tietenkään ole hyvä asia.

Ilahduttavaa kuitenkin on, että viimeaikoina pilvenpiirtäjävastaisuus vaikuttaa hieman laantuneen. Uusia torniprojektejakin on ehdotettu entistä enemmän. Toivottavasti näitä päästään myös toteuttamaan ja uskalletaan ehdottaa yhä uusia projekteja.

Korkeat rakennukset ovat jo kirvoittaneet kävijöiltämme lukuisia kommentteja, joita voit lukea vieraskirjassamme. Jos sinulla on asiaan jokin mielipide, voit myös jättää omat kommenttisi kirjaamme.

Ajankohtaista

9.7.2010 Espoon Leppävaaraan on vihdoin rakenteilla alueen kolmas tornitalo, Sellonhuippu. Projekti oli jäissä pari vuotta.
23.6.2010 Hämeenlinnaan on suunnitteilla Euroopan suurin autokaupan keskus, johon olisi tulossa 12-kerroksinen torni.
16.6.2010 CTBUH laskee rakennuksen viralliseen korkeuteen mukaan helikopteritasot, joten Keilaranta Towerin virallinen korkeus on 111 m.
13.6.2010 Espoon valtuusto hyväksyi Westendinportin kaavan 14.12.2009. Kaavasta tehtiin kuitenkin kaksi valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitusten sisältöön ja Kaupunginhallituksen vastaukseen voi tutustua täällä.
13.6.2010 Pienenä kokeiluna tähän uutiset-osioon tulee jatkossa ilmestymään myös sivustoon liittymättömiä tornitalouutisia.
12.6.2010 Muokattu huomattavasti Mikä?-sivua.
eXTReMe Tracker