Tilastot
Mikä on Suomen korkein rakennus? Entä koko maailman? Tälle sivulle on koottu tilasto Suomen korkeimmista
rakennuksista ja rakennelmista. Vertailun vuoksi ohessa on myös
maailman korkeimmat pilvenpiirtäjät sekä korkeimmat rakennukset
maanosittain. Tiedoissa saattaa olla pieniä puutteita. Kaikesta
puuttuvasta ja virheellisestä tiedosta pyydetään ystävällisesti
ilmoittamaan. Nimettömänä korjauksen voi lähettää vieraskirjan kautta.
Kertokaa mahdollisuuksien mukaan myös lähde.
Joidenkin rakennusten julkisuudessa mainitut korkeudet ovat hieman ristiriidassa keskenään.
Suomi
Tässä taulukossa on listattu Suomen korkeimmat rakennukset sekä kaikki yli 60-metriset rakennelmat pois lukien
savupiiput ja tuetut mastot. Esimerkiksi Helsingin Salmisaaressa on
150- ja 100-metriset savupiiput. Suomessa on useita yli 300-metrisiä
vaijereilla tuettuja radiomastoja. Listassa saattaa olla pieniä
puutteita kirkkojen ja tukemattomien mastojen osalta.
/1/ Virallisen mittaustavan mukaisesti Fortumin korkeus on 83,6 m (Espoon Rakennusvalvontakeskus).
Maa Fortumin ympärillä kuitenkin laskee sen itä- ja eteläpuolilla noin kolme metriä alemmas. Näiltä puolilta
mitattuna rakennuksen korkeus on 87 metriä, jota pitkään pidettiinkin Fortumin korkeutena.
Itä- ja eteläpuolen alin kerros kuitenkin luetaan maanalaiseksi, koska tornin pääsisäänkäynti on sitä ylempänä
ja siten sitä ei lasketa mukaan rakennuksen viralliseen korkeuteen.
Havainnollinen kuva Fortumin tapauksesta (Emporis):
Building on sloping ground
/2/ Maamerkin virallinen korkeus on 82 metriä. Porraskuilun päällä olevaan mastoon se on kuitenkin 87 metriä,
mikä on joidenkin lähteiden mukaan Maamerkin korkeus.
/3/ Itämerentorin tornin virallinen korkeus on 65,7 metriä. Sen katolla olevan maston huippuun mitattuna
korkeus on 72 metriä. Tätä pidettiin pitkään rakennuksen korkeutena.
/4/ Oulun Tuomiokirkon korkeudesta ei ole aivan virallista tietoa.
Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloiden reaktorirakennusten (4 kpl) korkeuksista maan pinnalta mitattuna ei ole
varmaa tietoa. Kaiken kaikkiaan ne ovat noin 70-metrisiä (osittain maan alla).
Kone Oy:n Hyvinkään hissintestaustornin koekeudesta ei ole varmaa tietoa. Se on mahdollisesti yli 80-metrinen.
Helsingin Salmisaaren, lähemmäs 60-metrisen,
voimalaitoksen korkeudesta ei ole varmaa tietoa.
Lisäksi Suomessa on itsensä tukevia mastoja, jotka tulee mainita:
Maailma
Maailman 10 korkeinta pilvenpiirtäjää:
| #
| nimi
| korkeus
| sijainti
| vuosi
| käyttö
| krs
|
| 1
| » Burj Dubai
| 818 m
| Dubai, AE
| 2009
| seka-
| 162
|
| 2
| » Taipei 101
| 509 m
| Taipei, Taiwan
| 2004
| toimisto
| 101
|
| 3
| » Petronas Tower 1
| 452 m
| Kuala Lumpur, Malesia
| 1998
| toimisto
| 88
|
| 4
| » Petronas Tower 2
| 452 m
| Kuala Lumpur, Malesia
| 1998
| toimisto
| 88
|
| 5
| » Sears Tower
| 442 m
| Chicago, USA
| 1974
| toimisto
| 108
|
| 6
| » Jin Mao Tower
| 421 m
| Shanghai, Kiina
| 1998
| hotelli/ toimisto
| 88
|
|
| » One World Trade Center
| 417 m
| New York, USA
| 1972–2001
| toimisto
| 110
|
|
| » Two World Trade Center
| 415 m
| New York, USA
| 1973–2001
| toimisto
| 110
|
| 7
| » Two International Financial Center
| 415 m
| Hong Kong, Kiina
| 2003
| toimisto
| 88
|
| 8
| » Shanghai World Financial Center
| >408 m
| Shanghai, Kiina
| 2008
| toimisto
| >97
|
| 9
| » CITIC Plaza
| 391 m
| Guangzhou, Kiina
| 1997
| toimisto
| 80
|
| 10
| » Shun Hing Square
| 384 m
| Shenzhen, Kiina
| 1996
| asuin/ toimisto
| 69
|
Diagrammi samoista rakennuksista SkyscraperPage.com-sivustolla.
Maailman 5 korkeinta rakenteilla olevaa pilvenpiirtäjää:
Diagrammi samoista rakennuksista SkyscraperPage.com-sivustolla.
Rakenteilla olevien rakennusten korkeudet ja suunnitelmat saattavat vielä rakennusvaiheessa muuttua ilmoitetusta.
Eurooppa
Euroopan 5 korkeinta pilvenpiirtäjää:
Euroopan TV-torneja ja muita korkeita, vapaasti seisovia rakennelmia:
| #
| nimi
| korkeus
| sijainti
| vuosi
| käyttö
| krs
|
| 1
| » Ostankino TV-torni
| 540 m
| Moskova, Venäjä
| 1967
| TV-torni
|
|
| 2
| » Kiovan TV-torni
| 385 m
| Kiova, Ukraina
| 1973
| TV-torni
|
|
| 3
| » Berliner Fernsehturm
| 368 m
| Berliini, Saksa
| 1969
| näköala/ TV-torni
|
|
| 4
| » Riian TV-torni
| 368 m
| Riika, Latvia
| 1987
| TV-torni
|
|
| 5
| » Europaturm
| 331 m
| Frankfurt, Saksa
| 1979
| TV-torni
|
|
| 6
| » Vilnan TV-torni
| 326 m
| Vilna, Liettua
| 1980
| näköala/ TV-torni
|
|
| 7
| » Tallinnan TV-torni
| 312 m
| Tallinna, Viro
| 1975
| näköala/ TV-torni
|
|
| 8
| » TV-torni
| 310 m
| Pietari, Venäjä
| 1963
| TV-torni
|
|
| 9
| » Eiffel-torni
| 300 m
| Pariisi, Ranska
| 1889
| näköala
|
|
| 10
| » Fernsehturm
| 292 m
| Nürnberg, Saksa
| 1980
| TV-torni
|
|
| 11
| » Olympiaturm
| 290 m
| München, Saksa
| 1968
| näköala
|
|
| 12
| » Fernsehturm Hamburg
| 280 m
| Hampuri, Saksa
| 1968
| näköala/ TV-torni
|
|
| 13
| » Fernsehturm
| 252 m
| Dresden, Saksa
| 1969
| TV-torni
|
|
| 14
| » Donauturm
| 252 m
| Wien, Itävalta
| 1964
| näköala
|
|
| 15
| » Colonius
| 243 m
| Köln, Saksa
| 1981
| näköala/ TV-torni
|
|
Pohjois-Amerikka
Pohjois-Amerikan 5 korkeinta pilvenpiirtäjää:
Lisäksi mainitsemisen arvoinen on:
| #
| nimi
| korkeus
| sijainti
| vuosi
| käyttö
| krs
|
|
| » CN Tower
| 553 m
| Toronto, Kanada
| 1976
| näköala
|
|
Australia
Australian 5 korkeinta pilvenpiirtäjää:
Aasia
Aasian 5 korkeinta pilvenpiirtäjää:
Etelä-Amerikka
Etelä-Amerikan 5 korkeinta pilvenpiirtäjää:
Afrikka
Afrikan 5 korkeinta pilvenpiirtäjää: